Nuuksion Tonnin osallistujamäärä lähes kolminkertaistui – ennätysvauhtia mäkikisassa
Nuuksion Bikeparkin rinteessä perjantaina 14.8. juostu Nuuksion Tonni on vauhdikas ja fyysisesti vaativa haaste, jossa sekä nousukunto että alamäkijuoksutaito joutuvat koetukselle.
Kisa on saanut nimensä siitä, että siinä kerätään tuhat nousumetriä – ja saman verran laskua. Tonni koostuu viidestätoista 680 metrin pituisesta kierroksesta, jolla on korkeuseroa 68 metriä. Yhteensä nousua kertyy 1020m ja matkaa 10,2km.
Kilpailumuoto on erittäin yleisöystävällinen, sillä reitti pitää juoksijajoukon pienellä alueella, ja kannustajat pääsevät seuraamaan juoksijoiden urakkaa lähietäisyydeltä. Myös osallistujien kesken tunnelma on tiivis erivauhtisten menijöiden kannustaessa toisiaan.
Tänä vuonna Nuuksion Tonni keräsi ennätysosanoton: mukaan ilmoittautui upeat 99 juoksijaa, kun viime vuonna osallistujia oli vajaat 40.
Miesten kilpailun voittoon kipusi Joni Palin, joka käytti verttitonniin aikaa 1:05:43. Palinin nopein kierros kesti vain 3:44, Palin tunnetaan pitkien matkojen kilpahiihtäjänä, ja hän kertoi vastaavien mäkitreenien olevan hänelle tuttuja.
Palinin meriittilistalta löytyy myös Lahden hyppyrimäen huipulle kiivettävän RedBull 400 -mäkikisan voitto, joten miestä voinee luonnehtia todelliseksi ylämäkispesialistiksi.
Toiseksi miesten tonnilla sijoittui pitkien polku-ultrien erikoismies Alexander Jungarå ajalla 1:08:31. Kolmossijan nappasi Jukka Puolakka, 1:09:09.
Naisista tonnin tunkkasi nopeiten Hanna Jantunen, jonka loppuaika 1:13:33 oikeutti koko kisan 6. sijaan. Jantunen eteni koko matkan omaa vauhtiaan ja nousi kilpailun kärkeen noin puolivälissä. Alkumatkan johtopaikkaa piti Hanna Meronen, joka otti naisten kakkossijan ajalla 1:15:19. Kolmas oli Laura Alestalo, 1:22:30.
Jantunen kertoi maalihaastattelussa, että ylämäet sujuivat hyvin, mutta alamäessä piti jarrutella. Jantunen olisikin mieluummin juossut koko matkan ylämäkeen.
Kaiken kaikkiaan tonnin sai kokoon 77 juoksijaa, mutta osalla matka jäi kesken. Moni valitteli maalissa Jantusen tapaan erityisesti alamäkijuoksun rankkuutta. Siinä onkin hyödyllinnen vinkki tuleville tunkkaajille: alle riittävästi mäkitreeniä ja varsinkin alamäkijuoksua, niin hyvä tulee.
Kasvanut osallistujamäärä, kannustava tunnelma ja kilpailijoiden positiivinen palaute osoittivat, että Nuuksion Tonnille on kysyntää jatkossakin. Kiinnostava konsepti näyttää hienosti löytäneen paikkansa osana Nouxfestin ja Nuuksion kisatarjontaa.
Jopa Helsingin sanomat noteerasi Nuuksion Tonnin laajassa ennakkojutussa, joka julkaistiin kisapäivänä. Mielenkiintoista nähdä, onko artikkelilla vaikutusta kisan suosioon jatkossa.
Tuloslistalta löytyy jokaiselta juoksijalta kierrosväliajat, nopeimmat kierrokset ja kierrosaikojen keskiarvo. Väliaikataulukon saa auki juoksijan nimeä klikkaamalla.
Poppis Suomelan upeat kuvat Nuuksion Tonnista löytyvät Poppiksen kuvapankista. Niitä saa käyttää henkilökohtaisessa somessa kuvaajan nimi mainiten.