Janne Tarvaisen Luonto harrastuksena Nouxfestin lyhytelokuvakisan voittoon
Nouxfest -ulkoilufestarin ohjelmaan kuului lyhytelokuvakisa, johon osallistuttiin enintään kahdeksan minuutin pituisilla outdoor-aiheisilla filmeillä. Kisan tavoitteena on nostaa esiin suomalaisia ulkoiluvideoiden tekijöitä ja levittää filmien kautta innostusta ulkoiluun ja sen dokumentointiin. Tämän vuoden kisa oli harvinaisen tasainen, ja vasta viimeisen arvioijan näkemys
Nuuksion Tonnin osallistujamäärä lähes kolminkertaistui – ennätysvauhtia mäkikisassa
Nuuksion Bikeparkin rinteessä perjantaina 14.8. juostu Nuuksion Tonni on vauhdikas ja fyysisesti vaativa haaste, jossa sekä nousukunto että alamäkijuoksutaito joutuvat koetukselle. Kisa on saanut nimensä siitä, että siinä kerätään tuhat nousumetriä - ja saman verran laskua. Tonni koostuu viidestätoista 680 metrin
Nouxfest Trail tarjosi vauhtia ja tunnelmaa Nuuksion poluilla
Nouxfest Trail juostiin kesäisessä poutasäässä osana Nouxfest-ulkoilufestivaalia sunnuntaina 16.8. Kilpailijat pääsivät nauttimaan Nuuksion monipuolisista poluista 5 ja 10 kilometrin reiteillä, jotka tarjosivat niin vauhdikkaita avokallioita kuin tiukkoja nousuja ja teknisiä pikkupolkuja. Naisten 10 kilometrin kilpailun voittoon juoksi Suvituuli Asikainen, joka lähti
Varustehuoltoa ja kierrätystä Nouxfest Expossa
Pitämällä hyvää huolta retkeilyvaatteidesi ja välineidesi kunnosta pidennät niiden käyttöikää ja säästät rahaa ja ympäristöä. Tarpeettomaksi jääneet varusteet taas voit kierrättää muille harrastajille. Nouxfestin kumppanit ja näytteilleasettajat tarjoavat tähän useita mahdollisuuksia. Paikkaa vaatteita Vaatelaastarilla ilmaiseksi Vaatelaastarin paikkauspisteellä Nouxfest Expossa voit korjata rikkinäisen
Näin toimit Nouxfestissa 2026 – kaikki mitä haluat tietää etukäteen
Askarruttaako jokin asia Nouxfestin käytännön toiminnassa? Tästä artikkelista löydät vastaukset - ja jos et löydä, ota yhteyttä, niin vastaamme sitä kautta ja täydennämme artikkelia tarpeen mukaan kaikkien iloksi. ALUEKARTAT Missä Nouxfest järjestetään? Nouxfest järjestetään Nuuksiossa, noin 30 kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Tapahtuman perusleiri
Skodan sähköautot mukana Nouxfest Expossa
Škoda on kesällä yhteistyökumppanina siellä, missä kesäihmiset liikkuvat. Tänä kesänä Škoda on ollut näkyvästi esillä niin Jukolan Viestissä Kotkassa, Louhi- eli Dragon-purjehdusluokan EM-kisoissa Helsingissä kuin hyvän mielen pyöräilytapahtumassa Saimaa Cycle Tourilla. Nouxfestissa Škoda on mukana esittelemässä, miten täyssähköiset autot istuvat aktiiviseen
Aloita retkesi kaupungista – Tampereen upeat luonto- ja retkeilykohteet
Tampere tarjoaa monipuolisia retkeilykohteita ympäri vuoden. Reittejä ja taukopaikkoja on rakennettu eri puolille kaupunkia vaihteleviin maastoihin ja maisemiin. Useat kohteista ovat joukkoliikenteellä saavutettavissa. Luontoon pääsee helposti niin iltalenkille, päiväreissulle kuin pidemmälle vaellukselle. Tampereen sijainti Pyhäjärven ja Näsijärven välissä tarjoaa mainiot
Näin yritykset hyödyntävät luonnon hyvinvointivaikutuksia – tutustu Nouxfest Outdoor Forumin puhujiin
Nouxfest Outdoor Forum kokoaa luonnon terveyshyödyistä kiinnostuneet ammattilaiset Nuuksioon perjantaina 14.8. Forum on osa Nouxfest-ulkoilufestivaalia, ja sen tavoitteena on edistää luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutusten hyödyntämistä liiketoiminnassa. Tutkittua tietoa luontoterveydestä Nouxfest Outdoor Forum järjestetään yhdessä THL:n luontokeskus Haltian ja Suomen luonto- ja ohjelmapalveluyrittäjät
Paremmat eväät ulkoiluun ja seikkailuihin – esittelyssä Foodin
Foodin on suomalainen perheyritys, joka valmistaa Vaajakoskella puhtaista ja laadukkaista raaka-aineista parempia välipaloja, herkkuja ja hyvinvointia tukevia tuotteita. Nouxfest Expossa Foodinin teltalla voit tutustua aktiiviseen arkeen ja ulkoiluun sopiviin tuotteisiin, täydentää välipalavarastojasi sekä pyöräyttää onnenpyörää, josta voit voittaa patukkamaistiaisia. Ulkoiluun sopivia
Myy vanhat retkivarusteet Haltian retkeilykirppiksellä – maksuton myyntipaikka Nouxfestin kävijöille!
Onko varastoosi kertynyt vähälle käytölle jääneitä retkeilyvarusteita ja -vaatteita? Nouxfestin yhteydessä voit löytää niille uuden omistajan! Luontokeskus Haltia haluaa tukea retkeilyvälineiden kestävää käyttöä tarjoamalla Nouxfestin kävijöille ilmaisen mahdollisuuden myydä omia varusteita Haltian retkeilykirppiksellä tapahtuman aikana. Retkeilykirppis sijaitsee Luontokeskus Haltian myymälän yhteydessä