fbpx
Top
Image Alt

Nouxfestin tausta

Nouxfestin tausta

Tavoitteet

Nouxfest on yhteisöllinen ja innostava kokemus ulkoilusta ja ulkoilmaurheilusta kiinnostuneille ihmisille. Tapahtuma jää osallistujien mieliin niin vahvasti, että sen tunnelmaa haluaa jakaa eteenpäin omassa ystäväpiirissä ja sen haluaa ehdottomasti kokea uudestaan.

Nouxfestissa on mahdollista tutustua monenlaisiin ulkoliikuntaharrastuksiin samalla kertaa, syventää tietoja ja taitoja eri harrastuksissa ja löytää uusia harrastuskavereita ja harrastusmahdollisuuksia.

Nouxfest esittelee laajalti Nuuksion, Espoon ja koko Suomen monipuolisia harrastusmahdollisuuksia ja ulkoilupalveluita sekä harrastuksiin liittyviä tuotteita.

paakuva-1920x1000px-terho-07b

Arvot

Nouxfestilla on neljä tärkeää arvoa, jotka toimivat kompassina tapahtuman valmistelussa, viestinnässä ja käytännön tekemisessä. Toivomme myös osallistujien toimivan niiden mukaisesti niin tapahtuman aikana kuin muulloin. Kumppaneille sitoutuminen Nouxfestin arvoihin on osa yhteistyösopimusta.

Liikunnan ilo

Ihminen on luotu liikkumaan. Parhaimmillaan liikunta tuottaa valtavasti iloa ja hyvää oloa, jota Nouxfest haluaa jakaa niin tapahtuman osallistujille kuin yleisölle.

Yhteisöllisyys

Nouxfest on tapa löytää muita ulkoilmaelämästä ja -liikunnasta kiinnostuneita ihmisiä ja olla osa harrastajien yhteisöä. Tapahtumassa on paljon yhteisiä ohjelmia ja rentoa yhdessäoloa. Yhteisöä rakennetaan myös tapahtumapäivien ulkopuolella.

Luonnonläheisyys

Kaikki Nouxfestin aktiviteetit liittyvät luontoon. Tapahtuma on oiva mahdollisuus vahvistaa omaa luontosuhdetta, tutustua luonnon ihmeisiin lähietäisyydeltä ja kokea hienoja elämyksiä Nuuksion kauniissa luonnossa.

Vastuullisuus

Me ihmiset olemme vastuussa niin planeetasta, lähiluonnosta kuin toisistamme. Nouxfest toteutetaan niin, että sen haitallinen ympäristövaikutus on mahdollisimman pieni, ja että saamme lisäksi aikaan positiivisia vaikutuksia. Tiedostamme myös tapahtuman sosiaalisen ja yhteiskunnallisen vastuun ja merkityksen.

paakuva-1920x1000px-terho-03b

Visio

Nouxfest on heti syntyessään Suomen luontoliikunnan ja ulkoilmaurheilun näyteikkuna, joka nopeasti vakiinnuttaa asemansa harrastajien vuotuisena ykköstapahtumana.

Nouxfest kerää yhteen ison joukon eri lajien kokeneita ja uusia harrastajia ja yhdistää heidät harrastuksia tarjoavien tahojen, harrastuksiin liittyvien tuotteiden ja paikallisten palveluntarjoajien kanssa.