Nouxfestin ohjelman versio 0.1 julkaistu!
Onneksi helmikuussa oli 29 päivää, niin saimme ensimmäisen version Nouxfestin päiväohjelmasta jakoon tavoitteen mukaisesti helmikuun puolella! Neljän päivän, viidentoista erilaisen aktiviteetin, kahden esiintymislavan ja messualueen kokonaisuus on jättimäinen palapeli, jonka kokoaminen jatkuu vielä hyvän aikaa. Ohjelmaversio 0.1 avaa kuitenkin jo näkymän
Fillaripäiväkirja Nouxfestissä
Tule Nouxfestiin kuulemaan ja ihmettelemään mitä on Bikepacking ja Bikerafting. Näiden termien taakse kurkistetaan yhdessä Jaska ”#FILLARIPÄIVÄKIRJA” Halttusen kanssa. Lauantaina 10.8. aamupäivällä pidettävässä esityksessään Jaska avaa myös, miten tähän hienoon harrastukseen pääsee helpoiten mukaan, ja mitä neljän vuodenajan pyörävaellukset voivat
Nouxfestin lyhytelokuvakisa julkaistu!
Pullistelevatko muistikortit mahtavia outdoor-videonpätkiä, joista saisi kasaan vaikka lyhytelokuvan? Nyt sille on julkaisukanava ja yleisö, sillä Nouxfestin ohjelmassa on ulkoiluaiheinen lyhytelokuvakisa. Nouxfest kutsuu innokkaita videokuvaajia eri harrastajayhteisöistä mukaan! Kisan tavoitteena on jakaa outdoor-harrastusten riemua ja innostaa katsojia ulkoilmaharrastusten pariin. Teosten arvostelussa
7 syytä suunnata talvilomalla Nuuksioon
Nauti Nuuksion talvesta nyt - vietä talvilomaa Nuuksiossa! Nouxfest tarjoaa juhlakansalle parasta, mutta yksi asia elokuussa puuttuu – talvi. Nuuksion talvi on parhaimmillaan, ja siksi haluammekin yllyttää sinua nauttimaan täysillä talvitouhuista juuri nyt!