Nouxfestin voimaviisikon esittely
Keväällä somessa huhuilemamme Voimaviisikko on jo täydessä vauhdissa testailemassa Nouxfestin lajeja. Tiimin esittely on jäänyt tapahtuman muiden järjestelykiireiden takia odottamaan, mutta tässä se nyt on – Nouxfestin Voimaviisikko! Viisikon seikkailuja voit seurata somessa hashtagilla #voimaviisikko.

Voimaviisikkoon valikoitui niin menevää porukkaa, että koko viisikkoa ei vielä ole saatu kertaakaan samaan kuvaan. Viisikosta onkin kehittymässä yksisarvisen veroinen myytti, tarunhohtoisiin tempauksiin kykenevä joukko, jonka valokuvaaminen kokonaisena on fysiikan lakien vastaista.
Yhteiskuvaa ei saada edes festarin aikana, sillä yksi viisikosta on silloin häämatkalla. Sallittakoon tämä perustelu, sillä kohteena on outdoorharrastusten mekka Chamonix.
Tässä viisikon jäsenistä kolme, Laura, Kaitsu ja Lassi sekä taustalla Nouxfestin tapahtumatiimin Terho. Jonnan kampitti tällä kertaa flunssa ja Susannan pitkäksi venynyt työpäivä.
Kiipeilykokeilua Nuuksiontien kiipeilykalliolla ohjasi Kaitsu, jolle kiipeily on tuttua puuhaa jo useamman vuosikymmenen ajalta.
Tiimin jäsenet

JONNA @project_ultrarun
Esittelyni vaatii pienen tarinan: Löin vetoja mieheni kanssa hiukan päälle vuosi sitten, että juoksen ultramatkan vuoden treenaamisella. Mitään kokemusta ultrista tai edes juoksemisesta ei ollut mutta vedonlyönnistä sisuuntuneena aloitin treenaamisen! Viime vuonna kävin juoksemassa NUTS Karhunkierroksen 34km sekä miun vedonlyöntimatkan, Vaarojen Maratonin 65km. Tänä vuonna iso tavoite oli NUTS Karhunkierroksen 83km, joka meni onnistuneesti läpi. Ensi vuonna ehkä jopa ulkomaankisa!
Hurahdin täysin tähän lajiin tietämättä aluksi siitä yhtään mitään. Olen matkassa aina hyvällä fiiliksellä ja tarkoitus onkin pitää hauskaa! ”Tosissaan mutta ei liian vakavasti” on hyvä motto silloin kun treenaaminen on tavoitteellista mutta tarkoitus on pitää kivaa!
Mottoni on, että kenestä vaan on mihin vaan! Jos minä, sohvaperuna, joka ennen veti askin röökiä päivässä, pystyy nousemaan sohvalta ja aloittaa ultrajuoksemisen, pystyy liikunnan aloittamiseen kuka vaan!

LASSI @llapiomies
Moikka! Olen Nouxfestin voimaviisikon Lassi. Päädyin tiimiin, sillä ulkona liikkuminen ja erilaiset seikkailut ovat mielestäni parasta, mitä valveilla ollessa voi tehdä. Tähän asti eletyn elämäni aikana olen ehtinyt harrastaa useita eri ulkoilmalajeja – lajin vaihtuessa aina asuinpaikan mukaan. Ensimmäinen seikkailulajini oli melonta ja sen jälkeen lajivalikoimaani tuli purjehdus, kiteboarding, wakeboarding, kiipeily ja pyöräily sekä viimeisimpänä vapaalasku.
Olen innoissani päästessäni kokeilemaan voimaviisikon omia lajeja ja tarjoamaan näytepalan omasta lajistani, melonnasta, muille viisikon jäsenille. Uskon tästä tulevan erittäin hyvä seikkailu, jonka aikana pystymme tarjoamaan toisillemme ja kaikille Nouxfestistä kiinnostuneille ideoita seikkailuun, sekä lisäksi innostamaan muita löytämään oman intohimonsa ulkoilmaelämään ja -lajeihin. Luvassa on jännittäviä seikkailuja ja rohkeita tekoja. Tule seuraamaan voimaviisikon matkaa kohti Nouxfestiä!

KAITSU @kaitsu_k2
Olen erittäin aktiivinen maastopyöräilijä. Olen aloittanut maastopyöräilyn -96 ja välissä kiipeilin noin kymmenen vuotta. Elän ja hengitän harrastamista. Maastopyöräilen kolme kertaa päivässä koirien kanssa ja ilman. Olen aina ollut aktiivinen harrastaja. Voitin 2017 Sappeella enduron SM-osakilpailun. Työkseni teen ravintovalmennuksia ja köysiohjausta, joten minulla on vankka tausta erilaisten ihmisten kanssa toimimisesta.

SUSANNA @_susannasupergirl_
Lempilajejani ovat kiipeily, polkujuoksu, vaellus ja vuorijuoksu/vaellus. Voimaviisikkoon kuuluminen on itselleni hieno haaste. Pyrin koko ajan tuomaan liikkumisen iloa ja positiivisuutta ympärilleni. Olen rasitusvammojen jälkeen todennut, että monipuolinen liikkuminen ja loputtomat lajikokeilut ovat todellakin hyväksi. Kiinnostun asioista helposti ja olen hyvin seikkailuhakuinen. Voimaviisikon ja Nouxfestin kautta on kiva tutustua samanhenkisiin ihmisiin ja samalla jakaa liikkumisen iloa muille!

LAURA @munhappyplace
Vuonna 2017 löysin pyöräilyn ilot, kun työkaverini haastoivat minut osallistumaan ruotsalaiseen pyöräilytapahtumaan. Vasta myöhemmin minulle selvisi, että Vätternrundan on 300 km:n maantiepyöräilyreitti, joka suoritetaan yhteen menoon. Tuolloin pisin pyörälenkkini oli ollut vain 20 km:n työmatka. Vätternillä, noin 200 km:n kohdalla yllätin itseni huomatessani jaksavani polkien maaliin asti. Onnen ja onnistumisen kokemus olivat niin vahvoja, että ne inspiroivat myös instatilini nimen: @munhappyplace.
Liikunta on minulle arkipäivää, ja erityisesti kaikki pyöräilyn muodot sekä muu ulkoilu ovat lähellä sydäntäni. Olen innoissani saadessani olla osa Nouxfestin voimaviisikkoa, jakaa kotimetsäni tarjoamia liikuntamahdollisuuksia ja rohkaista muita kokemaan ja jakamaan kanssamme uusia onnenhetkiä!